Työaika

Työaika

Työajasta säädetään työaikalaissa (872/2019). Työaikalakia sovelletaan sekä työsopimussuhteessa että virkasuhteen perusteella tehtävään työhön. Työaikalakia ei kuitenkaan sovelleta työaikalain 2 §:ssä määritellyissä tilanteissa, jos työntekijän työaikaa ei ennalta määritellä eikä työajan käyttöä valvota ja työntekijä voi näin itse päättää työajastaan. Työaikalain soveltamatta jättäminen edellyttää siis työntekijän ns. työaika-autonomiaa sekä vähintään yhden säännöksessä mainitun lisäkriteerin täyttymistä. Työaikalakia ei myöskään sovelleta työhön, jossa noudatettavasta työajasta säädetään erikseen. Työehtosopimukset sisältävät paljon erilaisia laista poikkeavia työaikaa koskevia määräyksiä.

Työaikalain mukaan työaikaa on työhön käytetty aika ja aika, jolloin työntekijä on velvollinen olemaan työnantajan määräämällä työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. Työaikaa on siis työhön käytetty aika riippumatta siitä, missä työ tehdään. Työaikaa on myös aika, jonka työntekijä on velvollinen olemaan työnantajan määräämällä työntekopaikalla työnantajan käytettävissä. 

Matkustamiseen käytettyä aikaa ei lueta työaikaan, ellei sitä samalla ole pidettävä työsuorituksena. Tällainen tulee kyseeseen esimerkiksi sellaisen työntekijän kohdalla, joka joutuu työpäivän aikana liikkumaan eri toimipisteiden tai työkohteiden välillä.

Rajanvetoa työajan ja lepoajan välillä joudutaan tekemään matkustamisen lisäksi erilaisten muiden niin kutsuttujen työhönsidonnaisuusaikojen, kuten koulutusten, virkistystilaisuuksien ja muun työnantajan järjestämän toiminnan osalta. Käytännössä näissä tilanteissa on arvioitava sitä, onko toiminnan katsottava olevan työntekijälle vapaaehtoista vai työnantajan edellyttämää. Jos työnantaja edellyttää työntekijän olevan työntekopaikalla muutoin kuin varsinaisia työtehtäviään varten, kysymys on lähtökohtaisesti työajaksi luettavasta ajasta.

Työajan osalta on lisäksi syytä muistaa, että työnantajalla voi olla työsopimukseen tai työehtosopimukseen perustuva velvollisuus maksaa palkkaa tai korvausta myös joiltain työaikalain mukaisilta lepoajoilta, vaikka kyseisen aika ei olisi työaikalain mukaista työaikaa. On siis muistettava, että työaikalain mukainen työajan määritelmä on lähtökohtaisesti irrallinen työsopimuksessa sovitusta työajasta, joka taas määrittää työntekijän työvelvoitteen ja palkanmaksuvelvollisuuden. Työaikalain mukainen työaikakäsite on merkityksellinen nimenomaisesti työaikalaissa tarkoitettujen työajan enimmäismäärien sekä yli- ja lisätyön laskemista varten. Työsopimuksen mukainen työaika ilmaisee sen sijaan ajan, jonka työnantaja on sitoutunut tarjoamaan työtä ja työntekijä puolestaan tekemään sitä.